tiistai 20. joulukuuta 2011

Elsa

Oli lämmin kesäyö kun.... ääh never mind, jätetään dramatiikka Heidille... Mä tai mie olen Elsa. Ns. Maailmaa kiertänyt = nopeasti kyllästyvänä ja kärsimättömänä ihmisenä on tullut vaihdettua maisemaa kohtuu usein (pienenä opittu taito??). Muutin monien mutkien takaa tähän kämppään Tammikuussa 2011, eli kohta siitäkin on vuos!! Opiskelen Metropolia amkssa silloin tällöin, eli silloin kun koulua on tai jos jaksan täältä rapakon takaa koululle raahautua. Tätäkin vaikeuttaa kämppisten yöllinen metelöinti ja mun jatkuva tarve uneen.

Heidin kanssa on tullut siis asuttua kohta vuosi, ja tähän ajanjaksoon on mahtunut jos minkälaista tapahtumaa, niistä ehkä lisää myöhemmin. Lisäksi amk on osoittautunut hyvin aikaa vieväksi, varsinkin bileiden yms hippaloiden osalta, ehkä myös opiskelun, mutta hei eikös kaikki jätä aina monen sivun oppimistehtävät vikaan iltaan?? Rahat mulla on aina lopussa ja nälkä yllättää usein, joten onneks mulla on kämppikset jotka tekee sitä ruokaa, kun mua ei vissiin enää ees päästetä keittiöön :D

Nyt ei oikeestaan muuta kun että Hyvää Joulua ja Riemukasta Uutta Vuotta, meitsi lähtee Savon kautta etelän lämpöön!  Elsa

3 kommenttia: